Vanha uutinenhan tämä jo on, mutta Urheilupomo haluaa silti hehkuttaa ralli-Grönholmin paluuta. Inkoolainenhan pudotti uutispommin viikko sitten, kun hän kertoi osallistuvansa Portugalin MM-ralliin huhtikuun alussa.
Urheilupomolle ilmoitus ei tullut kovana paukkuna, mutta yllätyksenä kuitenkin. Pomo nimittäin jutusteli hiljattain kauppakeskusta pyörittävän Marcuksen kanssa Inkoossa. Kaksinkertainen maailmanmestari paljasti jo silloin, ettei kilpailuvietti ole mihinkään kadonnut.
- Lopettamisessa sinänsä ei ollut mitään vaikeata, mutta kun oli ollut 3-4 kuukautta poissa, niin alkoi kaipaamaan sitä ympäristöä, fiilistä, kavereita, voittamista ja ajamista.
Mutta on Grönholmilla kiirettä pitänyt viimeisen reilun vuodenkin aikana, vaikkei hän olekaan kiertänyt muun rallisirkuksen mukana.
- Onneksi mulla ei ole sitä pullon kanssa läträmistä. Monilla voi tulla se tyhjyyden fiilis, ettei oo mitään. Mä oon ollut vaan tyhjien pullojen kanssa varastossa, niitten kanssa mä oon häärännyt, Grönholm turisi Urheilupomolle.
Nyt tuli Grönholmin pullonpyörittelyllekin loppu, ainakin vähäksi aikaa. Taloustaantuman vuoksi kuluva rallikausi uhkaa lässähtää jo alkuunsa, mutta Grönholmin paluu pistää ainakin pienen piristysruiskeen pärinä-pörinän maailmaan. Eikä mielenkiintoa latista ainakaan se, että Sebastien Loeb saattaa viimeinkin saada vastusta muiltakin kuin Hirvoselta.
Se on kuitenkin vielä pieni kysymysmerkki, millaisen ajokin inkoolainen saa alleen. Se on kuitenkin selvää, että Grönholmilta löytyy edelleen vauhtia.
- Tatsi ei välttämättä ole enää niin hyvä. Lähelle kärkeä varmaan pääsen, mutta viimeinen puristus puuttuu, Marcus arveli.
Puuttuipa se viimeinen puristus eli ei, Urheilupomo toivottaa Grönholmin lämpimästi tervetulleeksi takaisin rallisirkukseen. Toivottavasti nähdään myös Puolassa ja Jyskälässä kesän mittaan!
Kuva: Urheilupomo
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti